..selkeyttä sekä seesteisyyttä elämään.

Ja blogiin!

Olen näköjään jo niin koukuttunut tähän touhuun, että kun palaan yön selästä niin heti pitää tulla kahlailemaan blogeja. Mutta mikäs tässä, kehittävää puuhaahan tämä on.

Vierastan vielä tätä uutta taustaa hieman, ehkä turhan hempeä minulle. Täytyy katsella, josko sitä tottuisi. Tai sitten uutta hienoa vaihtamaan.

Olen joskus hieman masokistinen pöytäseurassa, jonka havaitsen niin tylsäksi että joko hukun vasemmasta suupielestäni noruvaan kuolavanaan tai sitten elävöitän keskustelua tietoisesti kamalalla mielipiteellä. Tänään jutunjuurta pääsi ruokkimaan vanhempi rouva kertomalla lapsuudenaikaisesta tutustaan, joka oli aikoinaan joutunut raiskatuksi ravintolasta poistuttuaan. Tekijän tuomiota oli lievennetty naisen erityisen paljastavan pukeutumisen vuoksi.

Pulssienkohottajien pulssinkohottaja, väittelyaiheiden hedelmällinen Mona Lisa ja ennenkaikkea oman jalan sahaamista edistävä keskustelunaihe on itse asiassa silti mielestäni tärkeä aihe ottaa puheeksi, varsinkin naisten kesken. Aihe on vaikea ja yleensä siitä ei moni halua keskustella, mutta eikö vaikeimmista asioista juuri pitäisi?

Vaikka suurin osa raiskauksista tapahtuu suomalaisen naisen kannalta vaarallisimmassa paikassa, omassa kodissa, niin uhka on omalla tavallaan läsnä joka päivä ja joka paikassa. Jos syyllinen saadaan syytetyn penkille, niin saattaa hän vedota naisen hameen lyhyyteen. Yleensä valtaosa naisista kokee, että oikeiden päätöksillä lievennetyt tuomiot naisen paljastavan pukeutumisen vuoksi ovat maailmaa sortava vääryys.

Minä näen siinä, naisenakin, selvän logiikan. Raiskaava henkilö on henkisesti sairas ja altis vaikutuksille. Vähäpukeinen nainen on tällaisen epästabiilin yksilön silmissä provosoivampi, kuin peittyvämmin pukeutunut.

Jos olet baarissa, otat ison tukun rahaa käteesi ja heiluttelet sitä kaikkien edessä joka johtaa siihen, että rahat varastetaan, on käytöksesi edistänyt tapahtumaa. Rahat olisivat olleet paremmassa turvassa lompakossa ja taskussa. Mutta mihin itse vedän rajan, on se, että syy ei silti ole rahatukon heiluttajan.

Syy ei ole vähäpukeisen naisen.

Mutta jos meillä on tiedostavuus käytöksestä joka saattaa johtaa meitä vaaratilantesiin, voimme tehokkaammin välttyä niiltä. Jos hyväksyy sen, että vähäpukeisuus saattaa olla riski, eikä kulje paljastavissa vaatteissa puistoissa vain siksi että "Olen nainen ja minulla on oikeus tähän", on elämä ehkä hieman turvallisempaa.

"En jaksa enää tätä päätä. Haluan vaihtaa sen parempaan, putkiaivoiseen määrätietoiseen selkeänäköiseen päähän, joka tietää 10-vuotiaana mitä haluaa, saavuttaa sen parikymppisenä ja kolmekymppisenä on jo uransa huipulla. Miksen, miksen minä tiennyt silloin, miksen tiedä tänään"

Tähän malliin tuskailee blogissaan Wicked Child. Postaus sai vastakaikua, eikä ihme.

Itselläni aikaa kului noin 18 vuotta, että keksin mihin aikuiselämäni määrittävän askeleen tulen ottamaan. Tunne on vahva, mutta tiedän vasta tien, en määränpäätä. Siltikin koen itseni onnekkaaksi - minulla on tie!

Sitä haluaisi itsestään valmiin. Ammatti, työ, auto, puoliso, asunto ja pari mukulaa sinne temmeltämään. Ehkä koirankin. Siinä sitä sitten oltaisiin, valmiina.

Kuka piru on määrittänyt, että milloin sitä oikein itselleen on sellaisessa kunnossa, että kelpaa? Me elämme elämää, joka saattaa päättyä silmänräpäyksessä. Asiasta muistuttaminen lienee kliseisempää kuin itse klisee, mutta PERKELE; kuinka moni tälläkin hetkellä tuntee huonoa omatuntoa siitä, ettei ole omalla tiellään valmiiksi?

Minusta Wickedin lista oli enemmän ansioluettelo, kuin päättömyytensä kurjimuskirja. Anteeksi vain kaikille konttorityöskentelijöille, mutta minusta tuo on enemmän elämää kuin paperien pyörittely 8 tuntia päivässä.

Minulla on yksi neuvo -joka ei ole mikään maailmaa mullistava ja todennäköisesti jääkin vain neuvoksi - niille, jotka miettii ja pohtii ja pähkäilee tulevaisuuttaan:

Mieti, missä asiassa/asioissa sinulla on, tai on aina ollut, sisäsyntyinen motivaatio. Mitkä asiat herättää sinussa coktailkutsu-reaktion, eli mihin kiinnität automaattisesti huomiota ja mitä sinulla on kipinä seurata? Historialliset faktat, ruuanlaitto, luonto? Joihinkin asioihin voi olla jonkinasteinen mielenkiinto, mutta mihin on miltei intohimo?

Ja jokainen työ, harrastus tai opiskelu, mitä elämässään päätyy tekemään tuo meille aina jotain. Ystäviä, kokemuksen tai ainakin tunteen siitä, että tuota asiaa en koskaan tule työkseni tekemään! Kaikki kotiinpäin.

Edellinen postaus sisältänee virheen erään muotiyhtiön kirjoitusasussa.

Mutta mistä tunnistaa aidoista aidoimman feikin, ellei väärinkirjoitetusta nimestä?