Olen joskus hieman masokistinen pöytäseurassa, jonka havaitsen niin tylsäksi että joko hukun vasemmasta suupielestäni noruvaan kuolavanaan tai sitten elävöitän keskustelua tietoisesti kamalalla mielipiteellä. Tänään jutunjuurta pääsi ruokkimaan vanhempi rouva kertomalla lapsuudenaikaisesta tutustaan, joka oli aikoinaan joutunut raiskatuksi ravintolasta poistuttuaan. Tekijän tuomiota oli lievennetty naisen erityisen paljastavan pukeutumisen vuoksi.

Pulssienkohottajien pulssinkohottaja, väittelyaiheiden hedelmällinen Mona Lisa ja ennenkaikkea oman jalan sahaamista edistävä keskustelunaihe on itse asiassa silti mielestäni tärkeä aihe ottaa puheeksi, varsinkin naisten kesken. Aihe on vaikea ja yleensä siitä ei moni halua keskustella, mutta eikö vaikeimmista asioista juuri pitäisi?

Vaikka suurin osa raiskauksista tapahtuu suomalaisen naisen kannalta vaarallisimmassa paikassa, omassa kodissa, niin uhka on omalla tavallaan läsnä joka päivä ja joka paikassa. Jos syyllinen saadaan syytetyn penkille, niin saattaa hän vedota naisen hameen lyhyyteen. Yleensä valtaosa naisista kokee, että oikeiden päätöksillä lievennetyt tuomiot naisen paljastavan pukeutumisen vuoksi ovat maailmaa sortava vääryys.

Minä näen siinä, naisenakin, selvän logiikan. Raiskaava henkilö on henkisesti sairas ja altis vaikutuksille. Vähäpukeinen nainen on tällaisen epästabiilin yksilön silmissä provosoivampi, kuin peittyvämmin pukeutunut.

Jos olet baarissa, otat ison tukun rahaa käteesi ja heiluttelet sitä kaikkien edessä joka johtaa siihen, että rahat varastetaan, on käytöksesi edistänyt tapahtumaa. Rahat olisivat olleet paremmassa turvassa lompakossa ja taskussa. Mutta mihin itse vedän rajan, on se, että syy ei silti ole rahatukon heiluttajan.

Syy ei ole vähäpukeisen naisen.

Mutta jos meillä on tiedostavuus käytöksestä joka saattaa johtaa meitä vaaratilantesiin, voimme tehokkaammin välttyä niiltä. Jos hyväksyy sen, että vähäpukeisuus saattaa olla riski, eikä kulje paljastavissa vaatteissa puistoissa vain siksi että "Olen nainen ja minulla on oikeus tähän", on elämä ehkä hieman turvallisempaa.