Intialaisen mytologian mukaan helmet ovat taivaallisia kastepisaroita jotka ovat uudenkuun aikaan pudonneet mereen ja joutuneet simpukoiden nielaisemiksi. Heprealaisen legendan mukaan helmet taas ovat Eevan kyyneleitä, joita hän vuodatti tullessaan karkotetuksi Aatamin kanssa paratiisista.

Homo economicuksen mukaan helmet ovat sisänsä arvottoman eliön arvokas sivutuote.

Suomalaisista uhanalaisista lajeista raakuksikin tituleerattu jokihelmisimpukka on niitä kuuluisimpia. Vain noin yksi tuhannesta simpukasta on saanut kiusakseen hiekanjyvän, jonka ympärille simpukka erittää hiekan hankausta ehkäisevää, mutta ihmisen kiinnostusta lisäävää helmiäistä. 1955 jokihelmisimpukan rauhoitus oli väistämätöntä.

Paljon rahaa ja suojelutyötä on kulunut suomalaisen kannan elvyttämiseen, jonka pääuhkana ei ole enää niinkään innokkaat helmenkalastajat kuin koko joki-ekosysteemiin vaikuttavat ympäristöongelmat. Homo economicuksenkin mielestä jotain verraten mielenkiintoista on ehkä tapahtumassa. Rahan ja luontoarvojen kannalta kerrassaan naurettavaa ja pohjaavievää koko suojelutyöltä - miksi ponnistella, jos ponnistelujen päälle (kirjaimellisesti) kasataan läjä roskaa?

Kelpoa ainesta -laatikossa linkki asiasta herneytyneille.